Synnytyskertomus...

Nyt on aikaa kirjoittaa synnytyksestä, kun pikkuinen nukkuu tyytyväisenä omassa  kehdossaan! :D 

Ensi alkuun täytyy sanoa, että minulle jäi erittäin hyvät muistot synnytyksestä ja tuon kokemuksen jälkeen voin hyvinkin kuvitella meneväni synnyttämään toisenkin kerran! Olen myös erittäin tyytyväinen valitsemaani sairaalaan ja saamaani kätilöön, mutta nyt siihen "synnytyskertomukseen"!  :)

...Ennen synnytyksen käynnistymistä tilannehan oli se, että kohdunsuu oli avautunut jo 2 cm. Edellisenä päivänä synnytyksen käynnistymisestä kävin tarkastuksessa, jossa todettiin, että lapsella on siellä vielä niin hyvät oltavat, että eihän sieltä ihan heti ole tulossa... Mutta kohdun suu on avautunut ne 2 cm, että periaatteessa supistuksia vain odotellaan!

M sanoi tarkastuksen jälkeen, että huomenna mennään synnyttämään, mä en halunnut elätellä mitään toiveita, kun suhteellisen usein olin jo niin ajatellut ja joka aamu kuitenkin herännyt omasta sängystä, eikä mitään ikinä ollut tapahtunut! Sinä tiistai aamuna ajattelin, että nyt menen mukavasti lämpimään kylpyyn lukemaan kirjaa, ehkä sillä saadaan toimintaa tuonne alapäähän. Makoilin kylvyssä suhteellisen kauan, eikä ollut minkäänlaisia tuntemuksia siihen suuntaan, että tässä nyt lähtö saattaisi tulla. Taisinpa siinä vielä raspata jalat ja sheivata paikat ihan vain hyviksi. Kylvyn jälkeen tein itselleni aamupalaa ja söin sen kaikessa rauhassa sohvalla. Aamupalaleipiä voidellessa tuli hetkellinen kumma olo alapäähän ja ajattelin, että jes nyt ne harjoitussupistukset ovat vähän koventuneet, että ehkä tässä vielä tällä viikolla pikkuinen saadaan ulos! 

Kello oli 12 ja otin kirjan ja olin suuntaamassa parvekkeelle hetkeksi lukemaan, kun ovella tuli ensimmäinen kivuliaampi supistus. Tunne oli samantyylinen, kun kuukautisten aikaa, mutta kivuliaampi. Mistään hirmuisesta kivusta ei vielä siinä vaiheessa voinut puhua, mutta tunne oli kuitenkin sen verran erilainen, että heti ajattelin, että nyt voisi ehkä olla vihdoinkin se heti lähellä, kun alkaisi tapahtumaan! Kirjoitin viestin ystävälleni ja kysyin miltä ensimmäiset supistukset mahdollisesti tuntuvat...viestiä kirjoittaessani tuli seuraava supistus, tasan 7 minuuttia ensimmäisen jälkeen. Ystäväni tokaisi, että alahan pakkaamaan laukkua, että eiköhän sieltä haluta nyt sitten ulos! :D M istui tietokoneella kirjoittamassa maisterityötänsä, kun mä ilmoitin, että nyt saattaisi olla lähtö synnytyslaitokselle suhteellisen lähellä. M ei singonnut mielipuolenlailla ympäri asuntoa, kuten olin jotenkin arvellut, vaan totesi kylmän rauhallisesti, että mä taidan tästä sitten lähteä suikuun ja laittaa itseni valmiiksi! :) Ja näinhän sitten tekikin! Mä kellottelin supistusten välejä, jotka siinä vaiheessa olivat 7 minuuttia, pakkailin vielä laukkua ja soitin klinikalle kysyäkseni, että pitäisikö tulla vai vielä odotella kotona. He neuvoivat tulemaan vähintäänkin käymään, voi olla että lähettävät vielä hetkeksi kotiin, mutta olisi hyvä tulla ekaksi käymään. 

Ennen klinikalle menoa halusin vielä tehdä pienen kävelylenkin, ei tosiaan ollut mikään iso lenkki, mutta ajattelin vielä vähän edistää supistuksia ja käveltiin M:n kanssa vielä parin korttelin ympäri ennen kuin hypättii autoon.

Klinikalla pääsin heti puoleksi tunniksi käyrille ja siitä sitten kätilön tutkittavaksi. Paikat olivat auenneet jo 4-5 cm, joten jäätiin sitten samantien klinikalle. Kätilö kysyi josko haluan vielä käydä kävelyllä, ettei aika tulisi niin pitkäksi siellä synnytyssalissa. Käveleskeltiin sitten siis vielä noin tunnin ajan pihalla tai ei sitä niin käveleskelemiseksi voi kutsua, vaan ennemminkin laahustamiseksi. Sen tunnin aikana sain kerran kierrettyä sen sairaalarakennuksen ulkokautta ympäri. Supistuksia tuli noin 4 minuutin välein, eikä ne enää olleet niin kivuttomia, vaan siinä sai jo ihan kunnolla välillä hengitellä! :D Ulkona oli tosi kylmä, M tärisi takkinsa kanssa ja mulla oli vain t-paita päällä ja mä hikoilin... :) 

Lopulta kipu oli jo sen mukainen, etten enää halunnut kävellä yhtikäs minnekkään, vaan suorinta tietä takaisin saliin. Siellä otettiinkin heti uudet käyrät ja katsottiin tilannetta uudelleen. Edistystä olinkin vähän tapahtunut, kohdunsuu oli 5-6 cm auki. Tässä vaiheessa kipu oli jo suhteellisen kova, mutta täysin vielä kestettävissä, inhottavinta oli se pahoinvointi, joka jokaisen supistuksen jälkeen tuli. En kuitenkaan oksentanut kertaakaan, mutta lähellä se oli ihan joka supistuksen jälkeen. Odotimme veden valumista ammeeseen ja mä kuljin huonetta ympäri oksennutkaukalo kädessä. 

Klinikan erittäin hyvä puoli on se, että jokaisessa synnytyssalissa on oma amme, ei siis ole millään tavalla riippuvainen toisista synnyttäjistä. Tosin tuona tiistaina synnytyssalit olivat suhteellisen tyhjät, vain toinen synnyttäjä minun kanssani samaan aikaan. Meillä oli siis molemmilla koko päivän yksinoikeudella kätilöt käytettävissä, heillä oli oikeasti meille aikaa ja vähäisestä stressistä johtuen kätilöt olivat erittäin rentoja ja auttamishaluisia. Mulla kävi todella hyvä tuuri, että sain tuollaisen kätilön ja että hän pystyi tukemaan minua koko sen päivän puolille öitä asti. Tunsin oloni koko ajan erittäin hyvin huomioiduksi ja autetuksi.

Amme oli päiväni pelastus. Ensi alkuun ajattelin, että saa nähdä kauanko tunnen itseni vedessä hyväksi, mutta se amme oli todellakin mun juttu! Mä olin vedessä reilun kaksi tuntia. M huitoi märällä rätillä viileää ilmaa naamalleni ja minä puhaltelin! :D Sain erittäin paljon kehuja kätilöltäni, hyvästä rytmityksestä, rauhallisuudesta ja rentoudesta! :) Jossain vaiheessa tauot supistusten välissä oli kadonnut ja oli pelkkää supistelua koko ajan. Kyselinkin kätilöltäni, että onko mua huijattu, kun ihmiset puhuvat aina minuutin supistuksesta ja sitä seuraavasta tauosta, sillä joku on nyt kyllä varastanut mun tauot! :) Kätilö tarkasteli alapään tilannetta ja totesi, että taitaa se vauva siellä varastaa mun tauot ja tahtomalla ulos! :D Kohdunsuu oli 9 cm auki, vesi auttoi todellakin aukeamisessa, mutta tietysti se myös siinä samassa lisäsi kipuja! Oman kokemukseni perusteella voin suositella ammetta erittäin paljon, mutta eihän se tietystikään tarkoita, että amme ja vesi auttavat kaikkia samalla tavalla, kuin ne auttoivat minua! 

Vesisynnytystä en tahtonut missään nimessä, eikä ylilääkäri sitä suositellutkaan, vauvan suuresta koosta johtuen, joten nyt oli aika nousta ammeesta. Tästä hetkestä alkoi synnytykseni hirvein osuus. Joka paikkaan sattui; selkää poltti, alapää tunti repeävän, silmissä pimeni ja päätäkin särki! Ihan järkyttäviä supistuksia ja ilman taukoja. Kesti varmasti puoli tuntia päästä ne 2 m ammeelta sinne sänkyyn!! Kello oli tuossa vaiheessa seitsemän illalla, eli takana oli 7 tuntia ja toivoin jo kovasti, että loppu olisi lähellä! 

Kätilö kokeili kohdunsuuta ja totesi, että lähestulkoon kokonaan ollaan auki, mutta valitettavasti mun voimat olivat jo niin loppu, että jokaisen supistuksen tullessa kohdunsuu vetäytyi niin kiinni, että se oli enää 6-7 cm auki.. eli tuolla menolla lapsi ei todellakaan tule vielä hetkeen ulos. Kätilö siis suositteli tuossa vaiheessa epiduraalia, että saisin kerättyä vähän voimia, tauon supistuksista, sillä synnytys saattaisi vielä kestää useitakin tuntejä...Ja niinhän siinä siiten kävikin, sillä pikkuinen tuli vasta 5 tuntia epiduraalin jälkeen.

Kahdeksalta illalla sain epiduraalin ja siinä vaiheessa taivaat aukenivat! :) Tähän asti oltiin tultu täysin ilman mitään apukeinoja, mutta epiduraali oli kyllä parasta, mitä tuossa vaiheessa pystyi olemaan! :)Valitettavasti juuri epiduraalin laiton jälkeen pikkuisen sydänäänet hidastuivat ja minun oli pakko maata kyljelläni, joten toinen kylki ja jalka puutui epiduraalin ansiosta aivan täysin tunnottomaksi ja toisessa säilyi enemmän tunto. En pystynyt liikuttamaan vasemman puolen jälkaa, lonkkaa tai mitään seuraavaan 10 tuntiin. Olo oli tosi kummallinedn, jos joku ei kannatellut mun jalkaa niin se muljahteli mihin sattui.. :) Neljä seuraavaa tuntia siinä sitten maattiin ilman mitään suurempia kipuja, mutta ei se synnytys hirmuisesti mihinkään edennytkään. Ainut asia, jonka vielä tunsin oli paineentunne takapuolessa...Eli vauvan suunta oli siis oikea.

Kahdentoista aikaan illalla alkoi oikealle puolelle tunnot palautumaan ja ilmoitin kätilölle, että nyt painaa joku alapäätä ja paljon...Ja päähän se siellä yritti ulos! :)Valitettavasti tässä vaiheessa mun kätilö joutui lähtemään kotiin, mutta tilalle tullut kätilö oli aivan yhtä mukava. Hänen, lääkärin ja miespuolisen harjoittelijan avustusella alkoi viimeinen rutistus! 00.52 meidän pikkuinen oli maailmassa ja olo oli helpottunut! 54 cm ja 3850 g täyttä rakkautta! 

Ponnistusvaihe meni ongelmitta ja oikeastaan ilman hirveitä kipuja..Toispuoleisesti tunsin supistukset ja tiesin milloin ponnistaa. :) M totesikin synnytyksen jälkeen, että koko 13 tunnin aikana mä en huutanut tai korottanut ääntäni kertaakaan, en kiroillut, en puristanut hänen kättään...ei mitään perinteisiä kliseitä! :) Meidän poika syntyi, niin tyhmältä kuin se kuullostaakin vitsaillen ja hyräillen! :)

Kiitollisuuden tunne pienestä kääröstä ja hyvin menneestä synnytyksestä on suuri!!

Täällä taas.. Vauvakuulumisia!

Nyt on pari viikkoa vierähtänyt semmoisessa humussa, ettei ole ollenkaan ehtinyt täällä kirjoittelemaan! Meidän pikkuinen ihanuus täytti eilen kaksi viikkoa, ne kaksi viikkoa tuntuvat toisaalta ihan ikuisuudelta! Tuntuu siltä kuin siitä olisi jo paljon kauemmin, kun ensimmäisen kerran saatiin oma käärö syliin. Ihana hetki!

Nämä edelliset pari viikkoa ovat ollet erittäin tunteikkaat ja aika on mennyt siivillä...Päällimmäisenä tunteena kuitenkin on kiitollisuus! Oman lapsen saaminen on kyllä tunnemyrskyistä varmasti yksi suurimmista! Ei mene päivääkään, ettei kyyneleet nousisivat silmiin, välillä ilosta ja onnesta, toisinaan epävarmuudesta, mutta useimmin en osaa itsekään sanoa, miksi itken! :) M on ihanasti ollut tukena ja turvana, jaksanut kuunnella ja lohduttaa, ilman häntä olisi varmasti ollut vaikeat kaksi viikkoa! 

Usein istun vain pikkuinen sylissäni ja ihmettelen maailmaa. Miten kummassa tuollainen ihme, kuin lapsi voi kehittyä kohdussa noin täydelliseksi ja sitten tulla ulos muuttaen vanhempansa täysin ja heidän maailmansa! Mutta ihanalla tavalla! Vieläkään en täysin ymmärrä sitä, että meillä on nyt oma poika...meidän rakkauden hedelmä! :) Ja suloinen onkin! ;) 

Meidän arki on täällä lähtenyt hyvin rullamaan. Pientä rutiiniakin on jo syntynyt, eikä enää tunnu olo niin tumpelolta ja epävarmalta. Alkuun meillä oli pienoisia ongelmia imetyksen suhteen monestakin eri syystä. Ensinnäkin mulla on erittäin lattanat nännit, toinen melkein sisällepäin. Pikkuisen oli erityisesti alkuun todella vaikea saada nännistä otetta ja jos hän sen otteen sain, niin kohta luiskahti nänni taas suusta pois. Erittäin malttavaisesti hän kyllä jaksoi yrittää, mutta jossain vaiheessa, kun nälkä on suunnaton, alkaa jokaisen malttavaisuus olla koetuksella! 

Toisena ongelmana oli se, että maito nousi rintoihin vasta 5 tai 6 päivänä, joten eihän mun maidot riittäneet mitenkään pienen miehen tarpeisiin. (Isona vauvana hän tarvitsi/tarvitsee erittäin paljon maitoa!) Jotenkin yksi laitoksen kätilöistä pelotteli mua niin siitä, että "tämä poika on varmasti sellainen, joka kerran pullon saatuaan ei ikinä enää ota rintaa vastaa". No enhän mä sitten uskaltanut pulloa hänelle antaa vaan yritin sinnitellä kaikin muun tavoin. Ei ollut helppoa! Annoin rintaa aina kun vain pystyin, mutta jossain vaiheessa oli nännit jo ihan verillä, eikä pystynyt koko aikaa tissiä tarjoamaan... eikä pojan nälkää saanut mitenkään tyydytettyä! Sitten yksi kätilö ehdotti, että annetaan pikkuiselle tissiä sellaisella tissinsuojuksella ja yritetään samanaikaisesti saada sellainen pieni letku siitä tissin sivusta menemään suuhun. Letkun päässä oli pieni ruisku ja siihen laitettiin sitten äidinmaidonkorviketta, jota pikkuisen tissiä imiessä ruiskutettiin hänelle suuhun. Tuo toimi ihan hyvin, pikkuinen imi tissiä, mutta maito tulikin ruiskusta... Ongelmana oli, että miten hitsissä saan samanaikasesti tuettua pojan päätä, pideltyä tissiä, tungettua letkua suuhun ja ruiskutettua maitoa... niin ja sitten taas täytettyä ruiskua?!  No en mitenkään! Silloin kun M oli sairaalassa selvittiin kahdestaan suhteellisen hyvin, mutta yösyötöt olivat yhtä tuskaa, kun yksin yritin kaikesta selvitä. Ensimmäisenä yönä yökätilö oli mukava ja auttoin kunnolla, että sain pienen syötettyä, mutta sitten vaihtui yökätilö ja se seuraava oli sitä mieltä, että mun on selvittävä yksin... Ei siis enää autettu. Istuin yöllä siellä huoneessa yli 5 tunnin ajan yrittäen saada pientä syötettyä, mutta ei hän vain tule kylläiseksi. Vähän siinä alko ärsyttää. Viimeisenä yönä olin jo niin tympääntynyt siihen kätilöön ja monen tunnin yrityksen jälkeen annoin pojalle pullon! Siitähän hän ilahtui...joi vissiin yhteen häkään 90 ml...(kyse oli 3 päivää vanhasta lapsesta...melkoinen määrä maitoa!) 

Mutta kotiin päästyä alkoi imetyskin vähän luonnistumaan. Pumppailin tissejä, jotta maidoneritys vähän nopeutuisi, imetin sen minkä pystyin ja lopun pikkuinen sai pullosta! Eikä hän millään tavalla hylkinyt/hylji tissiä, vaikka välillä saakin pullosta! Edelleen pikkuisen maidontarve on suhteellisen suuri, joten aina ei mun maidot riitä, joten pullosta hän saa noin yhden kerran vuorokaudessa, tissin lisäksi. Hän (nimetään hänet nyt N:näksi)imee erittäin rauhalliseen tempoon, mikä tarkoittaa, että mä istun aina vähintään 1,5 h imettämässä ja mikäli ei senkään jälkeen näytä kylläisyyden merkkejä niin mä annan pullosta vielä 30-60 ml. Maidontuotantoa edistääkseni pumppaan edelleenkin välillä juuri ennen imetystä, sen laihemman maidon pulloon, jotta N saisi sen rasvaisemman maidon juotua ja olis mahdollisesti nopeammin kylläinen (myöhemmin, mikäli tarvetta, niin juotan pullosta sitten sen pumppaamani laihemman maidon). Välillä taas pumppaan N:n juotua vielä vähän rintoja, jotta maitoa tulisi nopeammin. Aikaa vievää touhua, mutta mikäli tällä tavoin pystyn imettämään ja mahdollisesti saadaan maitoa sen verran paljon, että pullot voisi jättää vielä vähemmälle, niin teen tämän kaiken oikein mielelläni!

Nukkuminen sujuu erittäin hyvin, ainakin yöllä. Yöllä N vetelee kuusikin tuntia putkeen,sitten syödään se pari tuntia ja nukutaan taas noin 4 tuntia. Joten vanhemmatkin saavat ihan ruhtinaalliset yöunet. :) Päivisin unet onnistuvat niin ja näin. Välillä päivisin N:lle tuottaa vähän vaikeuksia nukahtaa tai siis vaipua sellaiseen syvempään uneen. Sylissä, vatsan päällä tai kantorepussa hän nukkuu kyllä loistavasti, mutta jos yrität siirtää hänet pois sylistä, niin poika on hereillä alta parin minuutin! Nyt olen huomannut, että mikäli hän saa nukkua mahallaan, niin päiväunetkin luonnistuvat huomattavasti paremmin... Tietysti mahallaan nukuttaminen pelottaa, mutta mun kätilökin sanoi, että mikäli itse olen samassa huoneessa ja tarkistan tilannetta, niin voin hyvin antaa pojan nukkua sohvalla mahallaan. Yöllä en todellakaan nukuta mahallaan, mutta päivisin nyt sitten silloin tällöin! Tällä tavoin ollaan nyt saatu päiväunetkin onnistumaan paljon paremmin ja N nukkuu sikeästi sen 3 tuntia!

Oma toipuminen synnytyksestä on mennyt erittäin nopeasti. Pystyn hyvin istumaan sekä liikkumaan, eikä oikein mikään paikka ole enää kipeä. Oikeastaan mulla on vuodotkin jo lähestulkoon loppuneet ja haava on hyvin kiinni! Voi olla vain erittäin onnellinen, että kaikki on mennyt näin hyvin. Mä olen todella kauhuissani näistä "saamistani" kiloista ja siitä, että miten hitossa mun pitäisi vielä saada noin 20 kiloa pois. Jokainen voi selitellä mulle ummet ja lammet imetyksen hyvästä vaikutuksesta ja kuinka ne kilot lähtevät nopeasti pois, mutta mä en usko!!! Mulla lähti laitoksella se 8 kiloa pois, josta olin erittäin onnellinen, mutta nyt on TULLUT 2 kiloa takaisin!! Häh???? Tänään kysyinkin mun kätilöltä, että mistä se voi johtua ja hänkin totesi, että ei siinä yleensä kyllä noin käy... Onpas lohduttavaa!!! Ahdistaa, mutta yritän olla ajattelematta asiaa niin paljon! Tänään alkoi herkkulakko..saa nähdä miten mun käy! :) 

Mutta siis täällä on kaikki erittäin hyvin! Onnellinen pikku-perhe opettelee uutta arkeaan ja ihmettelee tätä rakkauden määrää, joka pienessä ajassa syntyy ja lisääntyy sanoin kuvaamattomiin määriin! <3 

Vihdoinkin kolmin! :)

Keskiviikkona 26.6.2013 kello 00.52 syntyi neidän pieni prinssimme pitkän odotuksen jälkeen! :) Paino pikkuisella oli  odotettua vähemmän 3850g ja pituutta 54 cm! :) Synnytyd kesti kaiken kaikkiaan 13h ja sujui hyvin, ilman suurempia ongelmia! Nyt ollaan vielä vähintään huomiseen sairaalassa ja sitten voidaankin lähteä harjoittelemasn uuden arjen kulkua kotioloihin! :)  On kyllä erittäin kiitollinen olo pikkuisesta! Kotiin päästyä kirjoittelen sitte  vielä enemmän ja tarkemmin!  :) voikaa hyvin! :)

Laskettuaika tuli ja meni...

Eilen oli siis SE päivä, jota ollaan melkein 10 kuukautta odotettu... laskettuaika!  Mutta meidän pikkuinen taitaa tosiaan tulla isäänsä; laiskimus, joka rakastaa mukavuutta! :D Hänellä ei siis ole mikään kiire ulos! :)  Mikäs siellä maatessa; ruokaa tulee vähintään tarpeeksi, siellä on mukavan lämmin ja keinuukin vielä rauhoittavasti...

Eilinen, laskettupäivä me vietettiin supistuksia hakemalla... Ohjelmassa oli siis siivousta, kävelyreissu, hyvää ruokaa, kylpy ja tietysti tarvittavaa rentoutumista. Kyllä sitä aina välillä niitä supistuksia tulee, kun on liikkeessä, mutta ei niitä vielä kivuliaksi voi sanoa... Ennemminkin ollaan vielä harjoitussupistusten parissa, valitettavasti! Jossain vaiheessa päivää elättelin jo todella toiveita, että kenties jotain olisi tapahtumassa, sillä maha oli vähän sekaisin ja olo kummallinen. 

Kätilöni mukaan suhteellisen monella synnyttäjällä tulee ripuli ennen synnytyksen alkua (luonnollinen suolen tyhjennys) ja tuon kaltaisista oireista eilen kärsin... Mutta iltaan mennessä tilanne oli taas tasoittunut ja yö menikin sitten erittäin rauhallisesti, oikeastaan nukuin todella sikeästi! Siihen varmasti vaikuttaa myös se, että se hirmuinen helle on nyt ohi ja mennään suhteellisen normaaleilla lämpötiloilla eteenpäin! 

Tänään olikin sitten lääkärintarkistus klinikalla. Oli hassu tunne astella sinne synnytyssaliin ja "päästä" makaamaan sille sängylle, missä meidän pikkuinen ehkä syntyy... Tuli erittäin kova hinku synnyttämään. Mä niin toivoisin se kaiken jo alkavan! En, sen vuoksi, että kuvittelen sen olevan mukavaa, vaan haluan saada sen meidän pikkuisen jo syliin! 

Tarkistettiin virtsa, kaikki loistavasti ja verenpaine 122/67.. Pääsin käyrille puoleksi tunniksi. Pikkuinen liikkui paljon ja sykkeet vaihtelivat 120-160 välillä..Käyrien päätteeksi kätilö totesi, että loistavat käyrät, ei tällä vauvalla ole mikään kiire ulos. Sillä on siellä erittäin hyvät oltavat! No jee...tonhan mä just halusinkin kuulla... Mutta ei toi kommentti kyllä yllätyksenä tullut! Kätilö totesi, että pieniä supistuksia tulee silloin tällöin, mutta vauva ei vielä hirmuisesti reagoi niihin eli eivät vielä ole tarpeeksi kovia!

Sitten siirryttiinkin lääkärin tarkastukseen. Erittäin, erittäin mukava nuori naislääkäri kyseli paljon, miten raskaus on edennyt, onko ollut jotain erikoisuuksia ja muutenkin että miten menee. Ensimmäistä kertaa lääkärin vastaanotolla mulla oli sellainen olo, että tuota oikeasti kiinnostaa kuulla miten meillä menee ja todella antaa meille aikaansa! 

Hän ultrasi erittäin tarkasti ja selitti kaikki mitä näki, tarkasteli ja mitä kirjoitti ylös. M totesikin, että jo ensimmäisen 10 minuutin aikana se lääkäri oli kertonut meille ja puhunut meidän kanssamme, enemmän kuin meidän oma lääkäri koko 10 kuukauden aikana yhteensä. 

Siellä vatsan sisällä kaikki oli erittäin hyvin. Pikkuinen makoili vasemman kyljen puolella, pää hyvin kiinnittyneenä... Lapsi vettä oli vielä aivan tarpeeksi, istukka oli erittäin hyvän näköinen, napanuora välitti kaikkea oikeassa määrin... Sitten lääkäri mittaili ja multa meinasi leuka tippua, kun kuulin, että "pikkuisen" tämän hetkinen painoarvio on 4250g...eli se monsteri on nyt jo ihan mammuttimaisen suuri!!! Halleluja!! Siihen lääkäri totesi, että äitikin on pitkä eli kaikki on sopusuhteessa... Mä ajattelin siinä vaiheessa vaan mun alapäätä ja teki mieli todeta, että ihan sama kuinka pitkä olen, mutta ei toi mun värkki tuolla alhaalla kuitenkaan ihan koripallon kokoista päätä saa ulos työnnettyä! Lääkäri totesi, että näin ison lapsen kohdalla voi käydä niin, että lapsi ei saa työnnettyä hartioitaan ulos, mutta ei hätää, kätilö auttaa sitten kyllä... En tiedä rauhoittiko toi tieto vai saiko se mut ennemminkin tosi rauhattomaksi!

Sitten lääkäri halusi vielä tarkistaa kohdunsuun tilanteen. Hän tutki kädellä ja totesi, että hyvältähän täällä näyttää. Yllätykseksemme kohdunsuu on 2 cm auki! Supistukset siis vain puuttuvat, muuten siellä oltaisiin oikein hyvin jo valmiina tulemaan ulos! Muutamien tunnustelujen jälkeen lääkäri totesi käsineiden olevan veressä.. Mähän tietysti säikähdin ihan täysin ja lääkäri halusi ylilääkärinkin mielipiteen vielä tilanteesta ennenkuin sanoo mitään. Sitten tuli ylilääkäri ja siinä ne molemmat tutkivat tilannetta. Neljä kättä venyttämässä tuota alapäätä ei ollut mikään maailman mukavin tilanne, mutta heidän diagnoosinsa rauhotti mut... Kyseessä ei pitäisi olla mitenkään vaarallinen vuoto, vuoto ei tule kohdun sisältä vaan jostain ulkoisesta jutusta... Lääkäri ultrasi vielä kerran, omaksi rauhoitukseksi ja varmuudeksi ettei vuoto missään tapauksessa voi tulla istukasta... Eikä se kuulemma voi, koska mun istukaa ei ylety niin alas asti, että se vuoto voisi siitä tulla! Ylilääkäri sanoi, että se saattaa nyt vielä vähän aikaa vuotaa, mutta pitäisi tässä vähentyä, jos ei niin käy niin mennään takaisin. Mutta jo nyt se vuoto on melkein kokonaan loppunut, joten toivottavasti siinä mielessä ollaan jo voiton puolella! Ja tuskin he olisivat minua kotiin päästäneet, jos heillä olisi ollut pienikin epäilys siitä, että kyseessä olisi jotain vaarallista.

Nyt pitää sitten vain saada nuo supistukset kipeytymään, jotta saataisiin "pikkuinen" ulos! :D Keskiviikkona meillä on sitten seuraava tarkastus klinikalla, mikäli mitään ei ole tapahtuntut sitä ennen! M:n veikkaus on, että huomenna alkaisi synnytys... Saa nähdä, mulle kävisi oikein hyvin tuollainen suunnitelma! :D

Pistetään vielä mahakuva lasketulta päivältä (eiliseltä)... :D

Siihen nähden, että lapsi todellakin painaa jo 4250g on tuo mahan koko ihan kohtuullinen..eikä ole edes tullut raskausarpia... :) 

Viime viikon helteissä oli jopa tossa asusteessa hiki! :D

 

40+0

Juhannusta...

Täällä ikävöin sellaista leppoista mökkijuhannusta!... 

Facebook täytyy jo nyt juhannustunnelmakuvista ja juhannustoivotuksista... Ensimmäistä kertaa ikävöin todellakin Suomen juhannusta! Olisin niin mielelläni nyt jossain mökillä hyvässä seurassa grillaamassa ja saunomassa! :( Mutta mun juhannuksen täyttää toivottavasti jokin vielä ihanempi..nimittäin meidän pikkuinen! Olisi ihana juhannuslahja, jos se pikkuinen päättäisi nyt viikonlopun aikana tulla ulos...

Eilen tuli se mun koko viikon odottama ukonilma, eikä mitään tapahtunut... Paitsi, että ilma viileni siedettäviin lukemiin! Kiitos siitä!!! Mutta siis ei kipeitä supistuksia, ei limatulpan irtoamista, eikä mitään muitakaan oireita, paitsi tylsistymistä! Mä olin jotenkin laittanut niin suuret odotukset, että kun se ukkonen tulee, niin meidän pikkuinen syntyy... Siitä syystä olin sitten eilen illalla ja tänä aamuna suhteellisen down. Ensimmäiset minun sanani M:lle olivat tänä aamuna: Voi ei..olenko mä edelleen täällä omassa sängyssä ison vatsani kanssa?!? Mutta näillä mennään! :) Ylihuomenna olisi laskettuaika, mitäs jos möhkäleellä onkin suunnitteilla tulla saksalaiseen ja suomalaiseen kulttuuriin sopivasti täsmällisesti!? :D

Tänään on kyllä taas ollut vähän enemmän harjoitussupistuksia ja menkkajomotuksia, että josko siellä sittenkin jotain tapahtuisi?! Viime yönäkin piti herätä melkein tunnin välein vessaan ja aina herätessä huomasi, että alaselkää ja -vatsaa vähän niin kuin jomottaisi... Toivottavasti hyviä merkkejä! Täytynee siis jatkaa toivomista ja lantion pyörittämistä! (Mun kätilö sanoi, että lantion pyörittäminen saattaa aktivoida supistuksia...Näyttää vähän epämääräiseltä, mutta eipä haittaa... pääasia olisi, että pikkuinen haluaisi vihdoinkin tulla ulos!)

Ettei mene ihan valitukseksi, niin jotain hyvääkin: Tänään tuli mun uusi puhelimeni (leluni)! Postimiehen ovikellon soitto ilahdutti mun aamuani todenteolla. Nyt onkin sitten saanut aikaa vähän paremmin kulumaan, kun on tutkinut uuden puhelimen toimintoja ja yrittänyt saada sitä toimimaan sillä tavalla, kun minä haluaisin... Ei aina niin yksinkertaista! :D

Nyt toivottelen jokaiselle erittäin mukavat juhannukset, pitäkäähän huolta toisistanne, älkääkä unohtako juhannustaikoja! :) Mä yritän täällä parhaani sopivassa suhteessa aktivoida supistuksia ja rentoutua! :D 

HYVÄÄ JUHANNUSTA!

Kuuma!!!

Tänne on iskenyt joku himputin Arfikka-kuumuus ja siltä kyllä tuntuukin! Ei todella saisi valittaa, kun koko toukokuu oli niin sateista ja viileää, mutta nyt ei tarttis kyllä enää yhtään lämmetä. Täällä vedellään mukavilla +40 asteen helteillä. Tää alkaa oikeesti koettelemaan elimistöä aika kivasti. Näin ihan viimeisillään raskaana olevalle oleminen, nukkuminen ja oikeastaan ihan kaikki alkaa olemaan suhteellisen tuskallista.

Mitään ei voi tehdä ilman, että sydän jyskyttää rinnassa niin että pelkään sen hyppäävän minä hetkenä tahansa ulos... Ikkunoita tai ovia ei voi aukaista, kun sisään tulee (oikeasti) polttavaa ilmaa! Aamulla jo ennen kahdeksaa on +30 astetta, joten edes aamulla aikaisin voi tuulettamisen unohtaa! Täällä mä siis istun neljän seinän sisällä, kaikki sälekaihtimet alas vedettynä pimeässä ja hikoilen! Jo pelkkä jalan liikuttaminen saa hikikarpalot nousemaan otsalle... Joo ja kuinka usein käynkään päivän aikana viileässä suihkussa, niin pitkälle en osaa edes laskea! :) Eilen täytin iltasella kylpyammeen viileällä vedellä ja tunnin verran makoilin siellä... Aah... :) 

Mutta kyllä tästäkin selvitään. Tänään pitäisi olla se kuumuuden huippu eli varmasti mennään yli +40 asteen, mutta huomenna pitäisi sitten jo vähän helpottaa, kun tulee ukkonen. Täällä käy aina näin kesällä, että kun on kuuma, niin se kuumuus seisoo täällä kuopassa parin päivän ajan ja sitten ukkostaa! Valitettavasti se ukkonen ei aina tuo mukanaan sadetta vaan hyvin usein vieläkin kuumempaa ja jännittyneempää ilmaa! Tällä kerralla se kuitenkin (ainakin toistaiseksi) vielä lupaa, että huomenna sataisi edes vähän! 

Ukkosta odotan muustakin syystä... Kätilöt ja tutustumiskerralla sairaalassa lääkäri meinasi, että kun ilmat tekevät tuollaisia ekstreemejä muutoksia tai kun ukkostaa, silloin syntyy myös tavallista enemmän lapsia! :) M:n pomo kertoikin, että heidän pikkuinen syntyi juuri ukonilmalla ja silloin oli synnytyssairaala hetkessä ammuttu täyteen. Ihmisiä joutui jo synnyttämään käytävällä, koska yht´äkkiä kaikki vauvat halusivat päästä yksiöstään ulos! :) Eli huomiselle odotetaan ukkosta ja synnytystä...saa nähdä mitä todellisuudessa tapahtuu! 

Hikoilemisen ja tuskastumisen ohella täällä ei oikein tapahdu mitään! Ei ole ollut mitään suurempia supistuksia, jomotuksia, ripulia, ei siis mitään, mikä viittaisi mahdollisesti lähestyvään synnytykseen! :( Mutta eihän sitä ikinä tiedä, se voi tulla ihan puun takaakin! Sitä siis toivotaan! :) Toivoa ei saa menettää! :) 

Nyt alan leipomaan pizzataikinaa, jotta saisi ajan vähän kulumaan! Erittäin mukavaa keskiviikkoa kaikille! :D

Voihan kökkö...Tilanne rauhottunut....

Eilen aamulla olin vielä niin innoissani siitä, että mahdollisesti pikkuinen olisi päättänyt vihdoinkin tulla lähipäivien aikana ulos... Siksi olinkin eilen erityisen ahkera, siivottiin, käytiin kävelyllä, lakkasin kynnet kauniiksi ja odotin... Mutta mitään ei tapahtunut! Jopa ne menkkajomotukset häipyivät sinne mistä olivat tulleetkin! :( Taas mennään siis uutta päivää ja viikkoa kohden! 

Eilinen päivä meni siis tuntemusten suhteen erittäin rauhallisesti. Musta tuntuu, että pikkuinen liikkui eilen vähän tavallista vähemmän, mutta se voi tietysti johtua myös siitä, että mä olin suhteellisen paljon liikenteessä enkä välttämättä niin keskittynyt siihen, mitä toinen siellä mahassa tekee. Viime yön sain nukuttua paremmin vielä paremmin kuin taas vähään aikaan. Kerran heräsin siihen, että oli menkkajomotuksia, mutta nekin häipyivät suhteellisen nopeasti! 

Täksi viikoksi tänne on luvattu yli +35 astetta ja voin kertoa, että alkaa olemaan kuuma! Täällä se kuumuus on vielä vähän erilaista kuin Suomessa, kun tuuli ei pääse kunnolla tuivertamaan ja tämä kaupunki kun on niin sanotusti montussa! Saa nähdä mitä tästä tulee, varmasti suhteellisen hiostavia päiviä, ellei tuo pikkuinen nyt tosiaan ole vielä tulossa ulos! Eilen kävelyllä mun sormet turposivat niin paksuksi, että hädin tuskin sain niitä kävelyn jälkeen koukistettua ja kipeää teki! Tänään taidan pysytellä niin paljon kuin mahdollista sisätiloissa, ettei turhia lähde testailemaan omaa kestävyyttä! Pieni ulostautuminen mun on joka tapauksessa tehtävä, sillä meillä on tänään sen päiväkodin tutustumiskäynti! Jotain hyvää siis siinä, että pikkuinen on vielä sisällä, ainakin pääsen itse sinne katselemaan paikkoja ja kuulemaan faktoja! :) Sen jälkeen voitaisiinkin mun puolesta aloitteleen synnyttämistä! :)

Jos en muuta tälle päivälle keksi, niin vaatekaappia voisi järjestellä ja vähän leipoa, että M sais viedä töihin synttärilahja kiitos leivonnaisia, niillä kun on sellainen tapa, että ensin lahjotaan ja sankari tuo sitten myöhemmin jotain kiitokseksi! En vain oikein tiedä että mitä sitä sitten tekis... M sanoi että korvapuusteja, mutta mun tekis mieli tehdä jotain muuta vaihteeksi... No katsotaan mihin tässä vielä tän päivän aikana ryhdytään! 

Erittäin mukavaa viikon alkua kaikille! Peukut edelleen pystyssä, että pikkuinen päättäisi ulostautua yksiöstään! :)